perjantai 15. tammikuuta 2016

Mietteitä vaihdon jälkeen

Nyt, kun olen noin viikon verran katellut taas Suomen maisemia, voisin vähän koota, mitä jäi päällimmäisenä mieleen vaihdosta ja mitä tuli opittua.

Näitä suurkaupungin valoja on ikävä!

Ei voi kuin todeta näin alkuun, miten mahtava ja tapahtumarikas syyslukukausi on takana! Paljon tuli nähtyä ja koettua. Ensimmäinen viikko meni Hong Kongissa ehkä hieman alkukankeuden merkeissä, kun uutta asiaa, tietoa ja ihmisiä tuli joka tuutista ja jetlag painoi päälle. Öisin ei saanut kunnolla nukuttua. Välillä heräsi käytävältä kantautuvaan meteliin tai kun naapurihuoneen tyttö koputti oveen klo 01.00 aikaan kysyäkseen haluaisimmeko syödä hänen kanssaan viinirypäleitä. Miksikäs ei, kun kerran jo herättiin :D


Ekasta viikosta kun selvisi ja arki ja jonkinlaiset rutiinit alkoivat rullata tuntui aivan ihanalta, kun tiesi, että tätä kaikkea kivaa on edessä vielä monen monta viikkoa. Eihän arki vaihdon aikana ollut samanlaista kuin Suomessa opiskellessa, kun  Hong Kongissa ja lähiseuduilla riitti niin paljon nähtävää ja tutkittavaa. Lähes joka ilta tuli poistuttua kampukselta ja viikonloput meni reissaillessa joko Hong Kongissa tai jossain päin Aasiaa. Eräs saksalainen tyttö sanoikin, että kotiinpaluu voi tuntua oudolta, kun joka viikonlopulle ei olekaan enää reissu- ja bilesuunnitelmia. Syksyyn mahtui opintojen lisäksi päiväreissut Macaoon ja Shenzheniin, matkat Filippiineille, Taiwaniin, Hainanille ja Malesiaan sekä perheen kanssa tuli vietettyä yhteensä pari viikkoa Vietnamissa ja Kambodzassa.

Kiinalainen portti Shenzhenissä

Vaihdon aikana kielitaidon lisäksi kehittyi ainakin kärsivällisyys, itsevarmuus ja ongelmanratkaisukyky. Ei kaikki päivät pelkkää iloa olleet, vaan toki väliin mahtui huonompiakin hetkiä.  Välillä tuli kinkkisiä tilanteita eteen, kun toinen osapuoli ei puhunut englantia ja mun kantonin ja mandariinin alkeilla ei kovin pitkälle pötkitä. Kielimuurista huolimatta mm. improvisoimalla ja elehtimällä ja viimeisimpänä pyytämällä jotain paikallista tulkkaamaan, tilanteet tuli aina hoidettua. Jos suurimmat väärinkäsitykset, jotka aiheutuivat kielimuurin takia, olivat mitä mielenkiintoisimmat ruoka-annoksien sisällöt, joita en mielestäni ollut tilannut, niin selvisin ongelmallisista tilanteista mielestäni suht hyvin.

Ruoka oli välillä mitä oli, mutta nyt syön helpommin mitä eteen sattuu, kun nirsoilulle ei ollut syksyn aikana varaa. Suomessa on totuttu ehkä liian puhtaaseen ruokaan. Esimerkiksi Kiinassa eläimistä käytetään lähes kaikki osat eri muodossa ruuanvalmistuksessa. Luut, jänteet ja nahka lihanpaloissa olivat siis arkipäivää. Jos on jokin tarkka ruokavalio tai pahoja allergioita, suosittelen ottamaan näiden ruoka-aineiden nimet ylös merkeillä kirjoitettuna. Se helpottaa huomattavasti selvittämään onko kyseistä ainesosaa vaikkapa jossain kastikkeessa tai ruoka-annoksessa.

Possuburgeri, nuudelikeitto ja kola AAB:n ravintolasta

Vaihdon aikana opinnot etenivät 24(=4x6op) opintopisteen verran. Pääsin kaikki kurssini läpi ja arvosanat vaihtelivat C- ja B+ välillä. Opintoja Hong Kongissa ei ole ikävä, mutta vaihtariporukkaa ja hyvää ilmapiiriä on. Lähes kaikki syksyn yli 220 vaihtarista asuivat kampuksella ja mielestäni oli kivaa, kun kavereihin ja tuttuihin törmäili sattumalta ja sovitusti kampuksen alueella. Oli myös helppo suunnitella yhteisiä juttuja ja menoja, kun kaverit asuivat samassa rakennuksessa. Läheisimpien kavereiden kanssa on tullut pidettyä hyvin yhteyttä ja tapaamisiakin on suunnitteilla.




Rahaahan vaihdossa tunnetusti menee. Uskalsin laskea paljonko tuli 4,5 kuukauden aikana kulutettua ja noin 7700€ meni. Suurimmat menoerät olivat suorat lennot HKI-HKG-HKI  lisämatkalaukun kanssa 799€ ja yliopiston lasku, johon sisältyi mm. asuminen kampiksella sekä viisumi- ja käsittelykulut, 9850hkd eli sen hetken kurssin mukaan 1150€. Vakuutuksiin meni 300€. Rokotuksiin ei mennyt rahaa, koska olin ottanut A- ja B-hepatiittirokotteet aiemmin enkä ottanut japanilaisen aivokuumeen tai lavantaudin rokotteita, joita suositeltiin ottamaan oman harkinnan mukaan. Kun en kuulu riskiryhmään, totesin pärjääväni ilmankin.

Eniten meni rahaa matkusteluun. Tuli käytyä kuudessa eri maassa ja hankala arvioida paljonko meni näihin reissuihin rahaa, mutta jotain reilua 2000€ veikkaisin. Vapaa-ajalla Hong Kongissa saa rahaa palamaan, mutta halvallakin voi elää. Riippuu siitä miten vapaa-aikansa kuluttaa. Metrolla matkustaminen nyt ainakin oli halpaa. Yliopistolta sai 1350€ vaihtoapurahaa ja siihen ulkomaan opintotuki ja asumislisät päälle, joista kaikista tuli yhteensä noin 3280€. Omia säästöjä tai opintolainan ottoa suosittelen. Ite pärjäsin ilman opintolainaa.

Vietnamin dongeja

Miksi kannattaisi hakea vaihtoon juuri Hong Kongiin? Hong Kongissa on paljon nähtävää ja aina jotain tekemistä & ihmisiä liikkeellä. Kaupungin sijainti on hyvä eli Hong Kongista on melko lyhyt matka lentäen moneen eri Aasian maahan. Tämä seikka mahdollistaa matkustelun, vaikka aikaa reissuun ei olisi kuin pari kolme päivää. Hong Kongissa pärjää myös melko hyvin englannin kielellä. Kaupoissa ainakin on yleensä vähintään yksi työntekijä, joka puhuu englantia. Pienemmissä ravintoloissa näin ei ollut, mutta sitten annoksista oli usein kuvia, joka ehkä helpotti valinnan tekemistä. Ilmasto on omasta mielestäni miellyttävä. Tänä syksynä oli siis poikkeuksellisen lämmintä ja shortsikelit jatkuivat marraskuun loppuun. Aurinkoa ei tietenkään joka päivä ilmansaasteiden takia näkynyt. Hong Kongissa on pilvenpiirtäjien, isojen ostoskeskusten ja ihmispaljouden lisäksi paljon kaunista luontoa ja pieniä saaria, joille voi paeta, jos suurkaupungin syke tuntuu ahdistavalta. Varsinkin vaelluksen ystäville kaupunki tarjoaa upeita vaellusreittejä.

Ocean Parkissa tyttöjen kanssa

Hämmästyttävän tyhjä metro

On the way to Lion Rock

Lamma islandin rantaa

Hong Kongissa on noin 7 miljoonaa asukasta ja pinta-alaa on vähän eli jos ihmispaljous kauhistuttaa, niin sitten tämä ei ole ehkä paras vaihtoehto. HKBU sijaitsee Kowloon Tongin alueella ja siellä ei ole yhtä "täyttä" kuin esimerkiksi Mong Kokissa tai Hong Kongin saarella eli mua ei päässyt ihmisten määrä ahdistamaan. Lisäksi hitaasti matelevia kännykkäänsä räplääviä ihmisiä oli joka paikassa eli heihin sai tottua. Hanavettä ei voi juoda, joten veden ostaminen voi tulla kalliiksi, jos asuu kampuksen ulkopuolella. HKBU:n asuntoloissa ja koko yliopiston alueella oli vesiautomaatteja, joista sai ilmaista juomakelpoista vettä, joten ei tarvinnut raahata juomavettä kaupasta. Jos on pitkä tai suurella kengänkoolla varustettu henkilö, kannattaa tuoda omat vaatteet ja kengät mukana. Toki Hong Kongissa on paljon kansainvälisten ketjujen liikkeitä, mutta paikallisista liikkeistä on vaikea löytää kenkiä jos kengännumero on 40 tai yli. Muutenkin koot on pienempiä. Ostin muutamat kengät ja Suomessa käytän kokoja 36 tai 37, mutta Hong Kongissa täytyi ottaa aina koko 38, että mahtui jalkaan. Hintataso Hong Kongissa on muiden suurkaupunkien tapaan korkea. Suomen hintatasoon verrattuna edullisempaa oli ajaa metrolla tai taksilla sekä paikallisissa ravintoloissa syöminen. Muuten hinnat olivat melko pitkälti lähellä Suomen hintoja tai kalliimpia.

Muistutus lentokentän liukuportaissa

Alkuun vähän jännitti miten selviän reilut neljä kuukautta maailmalla. Olin matkustellut paljon aiemminkin, mutta vaihto-opiskelu on kuitenkin selkeästi pisin aika, jonka olen ollut pois Suomesta, jos vauvaikäisenä Alankomaissa asumista ei lasketa. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja nyt voi haikein fiiliksin katsella valokuvia vaihdon ajalta. Suosittelen ehdottomasti vaihtoon lähtemistä, koska opiskelijana on helppo lähteä vaikka toiselle puolelle maailmaa katselemaan eri meininkiä. Kun on työelämässä ei ole yhtä helppoa irtautua arjesta ja saada muuttoa toiseen maanosaan järjestettyä. Eipä siinä mitään menetä ja voi vaan kasvaa ihmisenä ja saada upeita kokemuksia. Kesken pääsee kotiinkin, jos hätä tulee (näin kävi eräälle kanadalaiselle tytölle osittain terveyssyistä) ja yhteyttä kotiin ja kavereihin saa helposti pidettyä esim skypen avulla.

Fiilikset Suomeen paluun jälkeen Tikkurilassa junaa odottaessa

Vähän oli karua palata tänne pakkasten ja pimeyden keskelle, mutta eiköhän tähän Suomen talveen toivottavasti totu pian! Kiitokset kaikille tutuille ja tuntemattomille, jotka olette lukeneet mun blogia ja seuranneet kuulumisia vaihdon aikana. 

perjantai 8. tammikuuta 2016

Siem Reap & Temples of Angkor Wat

Uudenvuodenaattona lähdimme aamusta liikkeelle vuokraamallamme minibussilla kohti Siem Reapia. Kuski ajeli kiertoteitä, koska pääteiden varrella oli kuulemma niin monia tietyömaita. Kaiken kaikkiaan matka Phnom Penhista Siem Reapiin kesti kahden pysähdyksen ja lounastauon kanssa 7,5h. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla oli myynnissä kambodzalaisia herkkuja mm. uppopaistettuja hämähäkkejä. Jäi kokeilematta, mutta tuoretta ananasta tarttui matkaevääksi. Olimme miettineet, että menisimme katsomaan Angkor Watin temppeleitä jo samana päivänä, sillä alueelle myydään klo 17 alkaen lippuja, jotka ovat voimassa myös seuraavana päivänä. Siem Reapissa oli sen verran pahat ruuhkat varmasti uudenvuodenaattoon liittyen, että auringonlaskun näkeminen temppelialueella jäi haaveeksi.










Uudenvuoden juhlinta jäi osaltamme vähän vähäiseksi, koska seuraavana aamuna meillä oli herätys klo 4.15, jotta ehtisimme tuktukilla aamuviideksi Angkor Watin lipputoimistolle ostamaan lippuja ja katselemaan, kun aurinko nousee temppelien takaa. Söimme hyvin ja kävimme drinksuilla, mutta menimme nukkumaan jo ennen puoltayötä. Unta en tosiaan saanut ennen kuin ilotulitukset olivat ohi, koska hotellimme Aspara Centrepole Hotel sijaitsi aivan baarikadun vieressä ja sieltä kuului möykkää läpi yön. Muut bailasivat siellä vielä meidän aloittaessa seuraavan päivän Angkor Watin temppelialueen vierailua.


Matka Angkor Watin temppeleille oli varsinaista tuktukien kilpa-ajoa ja rohkeimmat turistit olivat vuokranneet pyörät ja ajelivat tien reunassa pilkkopimeässä tuktukien hurjastellessa ohi. Aloitimme temppelien tutkimisen tunnetuimmalta temppeliltä Angkor Watilta. Tuntui vähän sadunomaiselta kävellä temppelialueen keskellä kaukana kaikesta tähtitaivaan alla ja heinäsirkkojen sirityksen ollessa ainoa kuuluva ääni. Sitten vain täytyi etsiä sopiva kohta, josta saisi hyvät kuvat auringonnoususta ilman, että muut liian moni muu turisti olisi pilaamassa kuvaa. Täytyy laittaa tähän alle kuva miltä alueella todellisuudessa näytti aamuviiden ja -kuuden aikaan, vaikka kuvissa ei väenpaljoutta näykään. Suosittu kohde nämä temppelit ovat.





Tältä alueella todellisuudessa näytti heti aamun valjetessa

Mielestäni kannatti herätä aikaisin aamulla retkeä varten, koska aamulla ei ollut vielä liian kuuma kierrellä temppeleitä. Kolmen tunnin yöunien jälkeen olisi tehnyt tosin mieli jäädä nukkumaan hotellille, mutta väsymys kaikkosi hienoja temppeleitä ja muita rakennelmia ihastellessa. Päivällä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kohosi puoleenpäivään mennessä jo yli +30 asteen lukemiin. Tästä syystä suosittelen aikaista herätystä, koska alueella oli mukava kierrellä, kun ei ollut niin hikistä.





Angkor Watin jälkeen suuntasimme tuktukin luo ja kuskimme ajoi meidät Bayon-temppeleiden luo. Kiinalaisia turisteja oli Bayonin alueella ottamassa selfietä temppelin kasvopatsaiden kanssa koko ajan eli sais siis odottaa, jos halusi jostain tietystä kohtaa kuvan. Temppeleissä sai kiivetä melkein mihin vain ja vain harvoissa paikoissa oli kieltoja, että ei saa kiivetä tai koskea. Bayonissa tuli kiivettyä erään rakennelman huipulle ja sain tovin miettiä huipulla miten ihmeessä pääsen alas, koska portaiden jäänteet olivat niin huonossa kunnossa ja vieläpä jyrkät, että kauhistutti ajatus alas kiipeämisestä. Siitäkin selvittiin, mutta en sen jälkeen enää kovin korkealle kiipeillyt :D








Toivon tosiaan, että nämä kuuluivat temppeliin eivätkä olleet turistien omia töherryksiä

Kannatti katsoa mihin astui, koska puuttuvia laattoja oli joka paikassa

Bayonilta jatkoimme Ta Prohmin viidakkotemppeliin, jossa Lara Croft Tomb Raideria on kuvattu. Tämä temppeli oli jätetty melkein siihen kuntoon, jossa se löydettiin alunperin viidakon keskeltä eli temppelin läpi vuosien saatossa kasvaneita puita ja muita kasveja ei raivattu pois ja sortuneita osioita ei rakennettu uudestaan. Osaa sortumavaarassa olevista pylväistä yms oli tuettu erilaisin viritelmin ja kulkuväyliä oli paranneltu, mutta muuten alue oli aika luonnollisessa tilassa. Tästä temppelistä tykkäsin jotenkin erityisen paljon.







Välillä sai tosiaan katsoa mistä mahtui kulkemaan. Mamalla pituutta alle 155cm




Perhepotretti

Viimeinen kohteemme oli meidän kuskin suosikkitemppeli eli Banteay Kdei. Nämä kolme aiempaa temppeliä, joissa vierailimme olivat sellaisia must see -kohteita laajan temppelien valtakunnan alueelta, mutta Banteay Kdei ei kuulunut näihin suosituimpiin ja tunnetuimpiin temppeleihin. Sen huomasi myös siitä, että temppeliä sai katsella melko rauhassa, koska suurimmat turistirysät olivat näissä suosituimmissa temppeleissä.






Puolenpäivänaikaan meitä alkoi väsyttää sen verran, että halusimme lähteä melko pian tuktukilla takaisin hotellille. Olisi ollut varmasti hienoa nähdä myös alueen auringonlasku, mutta kun oli herännyt aamuneljältä, kävellyt useita kilometrejä temppelialueella ja lämpötilakin alkoi olla + 32, niin toteisimme, että olimme nähneet tarpeeksi. Meillä oli alueelle yhden päivän lippu, joka maksoi 20USD. Alueelle voi ostaa jopa viikon lipun. Mielestäni yhden päivän aikana ehtii nähdä hyvin alueen tunnetuimmat kohteet. Näimme näiden mainitsemieni kohteiden lisäksi muitakin kohteita tuktukilla ohi ajaessa, mutta halusimme kiertää nämä tunnetuimmat vielä, kun jaksamista riitti. Jos on erityisen kiinnostunut temppeleistä tai arkkitehtuurista, niin alueella kannattaa viettää useampi päivä. Olisin varmasti viihtynyt alueella toisenkin päivän, mutta meidän reissuohjelmaan se ei mahtunut, kun välillä täytyy levätäkin. Lisäksi kun kiertelee temppeleitä työpäivän verran, niin ne alkavat muistuttaa toisiaan eikä jaksa enää keskittyä jokaiseen yksityiskohtaan.

Jos temppelit alkoivat kyllästyttää, niin saattoi ottaa vaikka norsukyydityksen


Jos Angkor Watin temppelit kiinnostavat yhtään, niin suosittelen todellakin vierailua, vaikka kohde onkin melko kaukana! Ylipäätään Kambodza matkakohteena oli ainakin melko erilainen verrattuna kaikkiin maihin, joissa olen aiemmin käynyt. Siellä ei ollut vielä kovin paljon turisteja ja heistäkin enemmistö reppureissaajia, jotka olivat kiertämässä Aasiaa kauemman aikaa.

Voisin vielä kirjoittaa viimeiseksi postaukseksi jonkinlaisen yhteenvedon vaihdon ajalta, kunhan tässä ehdin.